Karhunpalvelus on sanonta, joka juontaa juurensa ranskalaisen runoilijan, La Fontainen, eläinsaduista. Alkuperäisen tarinan mukaan hyväntahtoinen karhu halusi auttaa puutarhuria hätistämällä kärpäsen hänen nenältään kivenmurikalla.
IT-alalla tehdään paljon karhunpalveluksia. Näennäisen hyväntahtoisesti halutaan auttaa asiakasta hänen ongelmassaan, tarjoamalla ratkaisuksi järeää murikkaa päin pläsiä.
myyjä ehdottaa sinulle tietokannaksi +500k€ hintaista Netezzaa tai muuta appliance-ratkaisua raportoinnin suorituskykyongelmiin, kun ratkaisuksia riittäisi MySQL ja läppärin muisti.
konsultti tarjoaa Hadoop-Cassandra-Amazon-hypetermi big data ratkaisua sinulle kysymättä mikä oli liiketoimintaongelma joka pitäisi ratkaista
myyjä myy sinulle SAS:n lisenssejä miljoonalla kun analytiikkaongelmasi ratkeaisi ilmaisella R:llä tai kertaluontoisen kerran vuodessa tehtävän analyysin voisi ostaa palveluna viidellä tonnilla.
iso IT-toimittaja lupaa selvittää Sinulla parhaiten sopivan ratkaisun ja yllättäen kaikki vaihtoehdot osoittavat heidän tuotteisiinsa ja sitten oletkin yhden toimittajan loukussa
Kaikelle näille on aikansa ja paikkansa mutta lähtökohtaisesti hälytyskellojen pitäisi soida jos ratkaisuksi ongelmaan (jota et välttämättä tiennyt edes olevan), tarjotaan teknologiainvestointia.
Fontainen eläinsadussa on tosin yksi olennainen ero liike-elämään. Karhu oli aidosti hyvää tarkoittava. Todellisessa elämässä näin on harvoin. Todellisuudessa myyjä/konsultti haluaa vain rahasi ja itselleen bonarit.
Jos joskus löytää konsultin tai myyjän, joka on rehellinen, haluaa aidosti asiakkaan parasta, tarjoaa tarpeen mukaan vaikka kilpailijan tuotetta ja on oikeasti kiinnostunut tekemään sinulle rahaa, on hän kullanarvoinen. Tällainen kumppani ymmärtää, että tässä ei olla jäniksen selässä, eikä hän halua pikavoittoja.
Hän ymmärtää, että kun asiakas menestyy, menestyy konsulttikin, vaikka sitten ajan kanssa. Kuppaamalla asiakasta tai myymälällä hänelle sutta pikavoitot mielessä, ei palvele ketään pitkässä juoksussa. Paitsi ketunhäntä kainalossa kulkevaa Nallea, joka odottaa vain hetkeä että voi iskeä tajun kankaalle sillä kiven möhkäleellä.
”Tavaratalokonserni Stockmannilla ei olla tyytyväisiä viime vuoden tulokseen.
….Hänen mukaansa ongelmien syy on markkinatilanteessa: kun talous ja ostovoima eivät kasva, kuluttajien luottamustalouteen on kehnoa ja ostaminen vähenee.”
”Koko vuoden 2013 osalta liikevaihtoa kertyi 2 400,3 miljoonaa euroa, ja toiminnallinen liiketulos oli 4,8 miljoonaa euroa tappiolla.
Syiksi liikevaihdon laskuun Vauramo nimesi Japanin jenin heikkenemisen, lomaliikenteen supistumisen ja lakon uhkaan varautumisesta aiheutuneet kustannukset.”
”Teleyhtiö Elisan tulos ennen veroja laski 53 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 61 miljoonasta eurosta. Tulos jäi analyytikoiden mediaaniennusteesta.
Yleisen taloustilanteen epävarmuus näkyi yritysten ja myös jonkin verran kuluttajien varovaisuutena.”
Suomalaiset yritysjohtajat noudattavat ihailtavan yhteneväisesti samaa mantraa: epäonnistumisen syy on lähes aina markkinoissa eli asiakkaissa. Tai työntekijöissä. Niissä pirulaisissa.
Minä kun luulin, että yrityksen tuotteella tai palvelulla olisi jotain merkitystä. Ja ehkä jopa sillä johtajan ammattitaidolla.
Hei, minä mokasin, anteeksi
Yllä oleva väliotsikko ei ole retorinen tai aiheeseen johdatteleva. Se on toteamus. Minä mokasin. Lupasin asiakkaalle, että tietty homma valmistuu päivään X mennessä ja en pitänyt lupaustani. Ahnehdin hommia, yliarvioin omat kykyni. Epäonnistuin. Munasin. Tyrin. Petin luottamuksen.
Juttelin kavereiden kanssa, saako julkisesti kertoa epännistuneensa. No ei tietenkään saa, oli vastaus. Kilpailijat nauravat, asiakkaat alkavat epäillä. Ja eiköhän sen joku lakikin kiellä, herra paratkoon jos joku myöntäisi epäonnistuneensa.
Eikö juuri näistä pitäisi puhua? Jos et ole koskaan epäonnistunut, et ole koskaan mitään tehnytkään. Tai sitten valehtelet.
Joskus epäonnistuu itse ja aina vika ei ole työntekijöissä, asiakkaissa tai verotuksessa vaan pelkästään itsessään.
Silloin pitää löytää syyt tapahtuman taustalla, oppia niistä ja tehdä asiat paremmin. Eikä selitellä.
Michelin-tähti on ravintolamaailman käsite. Se tarkoittaa prässättyjä housuja, lakerikenkiä, kuukausien jonottamista ja lopulta pönöttämistä ja armotonta rahan menoa. Siksi harva on koskaan käynyt Michelin-tähtiravintolassa. Menee liian vaikeaksi, liian kalliiksi.
Big Datasta viriää nykyään runsaasti keskustelua. Meitä(kin) pyydetään palavereihin kertomaan asiasta näkemyksemme. Muutamat näistä tapaamisista ovat alkaneet suoralla kysymyksellä – mikä Big Data ratkaisu meidän pitäisi hankkia? Tämä siis ilman, että asiaan olisi liitetty taustatietoja, kuten syitä, tarpeita ja tavoitteita ko. ratkaisulle.
Tilanne on vastaava kuin kadulla tulisi vastaan random-tyyppi (kuten nuoriso sen ilmaisee), joka kysyisi että mikä auto hänen pitäisi ostaa? Sopivalla tuurilla suosittelija sanoo, että osta linja-auto.. se on nyt oikea ratkaisu. Jos random-tyypin tarve olisikin ollut pieni perheauto, niin linja-auto olisi problemaattinen ratkaisu (miettikää jos vaimolla onkin vain b-kortti)…
WhatsApp. Arvo: 19 miljardia dollaria. Asiakkaita: 400 miljoonaa. Työntekijöitä: 55. Instagram. Arvo: 1 miljardia dollaria. Asiakkaita: 100 miljoonaa. Työntekijöitä: 13.
”Me uskomme pienuuteen, ja siitä seuraa hämmästyttäviä asioita. Haluamme pitää firman niin pienenä kuin ikinä mahdollista. Se on meillä ihan eksplisiittinen tavoite.”
Ilkka Paananen, Supercellin toimitusjohtaja Taloussanomat 29.8.2013
Joskus harvoin myyntikeikalla asiakas katsoo yrityksemme nuppimäärää ja epäilee kykyämme suoriutua heidän tietovarastointi- tai raportointihankkeesta. Tällöin mietin hetken yllä mainittuja yrityksiä, jonka jälkeen iskostan asiakkaalle ikivanhan totuuden: koolla ei ole väliä. Pienikin voi tehdä suuria tekoja.
Suuruus ei takaa osaamista
Olin kolmisen vuotta sitten isossa tietovarasto- ja raportointihankkeessa Cognos-asiantuntijana. Projektissa päätoimittajana oli yksi maailman suurimmista konsulttitaloista, satojatuhansia työntekijöitä, kymmenien miljardien liikevaihto. Kotimainen Tieto on pikkutekijä tämän rinnalla. Ja silti: heiltä löytyi projektiin tasan yksi Cognos-osaaja. Todella taitava ammattilainen mutta yksi ei ollut riittävästi tähän laajaan hankkeeseen ja siksi minut otettiin projektiin alihankkijaksi. Niin kuin otettiin muitakin osaajia esim. etl-puolelle. Olikin hullunkurista, että meidän alle 10 hengen putiikista olisi löytynyt enemmän täsmäosaajia (projektipäällikkö, määrittely, DW-arkkitehtuuri, raportointi, testaus) kuin tuosta jättiyrityksestä…
Olin aikanaan projektipäällikkönä keskisuuren pörssiyhtiön tietovarasto- ja raportointihankkeessa. Projektin alussa tein työmääräarviot, jotka kävin läpi asiakkaan kanssa. Kustannusarvio työlle oli 60 000 euroa.
Asiakkaan kirstunvartija katsoi minua veikeästi kulmien alta ja kysyi: ”Meinaatko todella tehdä tietovaraston kuudella kympillä?” Vastasin kyllä ja aloitimme hommat. Asiakkaan kommentti jäi tosin hieman vaivaamaan.
No projekti valmistui parin kuukauden päästä. Teimme oppikirjamaisen, alan parhaiden käytäntöjen mukaisen ihka aidon ja toimivan tietovaraston ja raportointiarkkitehtuurin siihen päälle. Luvut oli validoitu, raportit toimivat, käyttö oli nopeaa ja helppoa, se tarjosi uutta ennen näkemätöntä tietoa ja teknisesti kaikki toimi virheidenvalvonnasta lähtien automaattisesti ja mallikkaasti.
Kokonaisuuden hinnaksi tuli 66 000 euroa. Alaa tuntevat tietävät, että vaikka budjetissa oli 10% ylitys, voi tätä kutsua nappisuoritukseksi. Jos budjetti, aikataulu ja tuotos itsessään on sitä mitä sovittiin, on se aika täydellinen suoritus.
2. erä
Henkistä selkääntaputtelua ja omahyväisyydessä paistattelua kesti noin vuoden. Asiakas otti yhteyttä ja kertoi, että ”nyt teemme sitten OIKEAN tietovaraston.”
Asiakkaalla oli jäänyt jotain hampaankoloon ja muistin talouspäällikön kommentit alkupalaverissa kun kerroin kustannusarvion. Todennäköisesti hän oli tottunut siihen, että tämänkaltainen hanke maksaa satojatuhansia, muuten se on jotenkin huono tai puutteellinen.
Meidän aiempaa toteutusta kutsuttiinkin asiakkaalla ”protoksi”. Uuden OIKEAN tietovaraston tekemiseen otettiin isosta IT-talosta erillinen projektipäällikkö ja määrittelytyö. Me tekisimme toteutuksen.
Nieltyäni hieman ylpeyttäni, suoristettiin selkä ja aloitettiin hommat. Ammattilaisia tässä ollaan ja asiakas on oikeassa jne.
Määrittelyvaihe kesti yhtä kauan kuin meidän koko toteutus vuosi takaperin. Ihmettelin hieman kun sain määrittelydokumentit käsiini: toteutettava tietovarasto olisi identtinen sen kanssa mitä olimme jo tehneet. Taulujen, kenttien ja raporttien nimet oli vain käännetty englanniksi. Yksi ylimääräinen raportti, yksi tietokannan taulu mutta siinä se. Muuten identtinen toteutus.
Olin hölmistynyt.
Kerroin tästä varovaisesti asiakkaalle mutta tästä huolimatta hommia jatkettiin.
Teimme siis saman työn uudestaan. Oppikirjan mukaisen, täysin toimivan, parhaiden käytäntöjen mukaan toteutetun tietovaraston ja raportointiympäristön. Koulutin loppukäyttäjät ja tuotantoonsiirto tehtiin kunnolla.
Koska määrittely ja projektinhallinta oli 3. osapuolelta, tuli lisäkommunikaatiota, säätöä ja testaamista yllättävän paljon enemmän. Pari lisätaulua tuotiin myös mukaan, jotka tuotti paljon päänvaivaa.
Lopulta homma valmistui, aikaa kului kolme kertaa niin kauan kuin meidän ensimmäisessä versiossa ja meidän kustannukset oli n. 120 000€. Tähän päälle 3. osapuolen määrittely- ja projektinhallinta työ joten päästään jonnekin 150-200 000€ työkustannuksiin.
Raporttien käyttäjien kannalta kyse oli täysin samasta sisällöstä kuin ennenkin mutta olipahan ainakin OIKEA tietovarasto tällä kertaa.
3. erä
Tässä vaiheessa siirryin jo muihin hommiin ja en ollut enää asiakkaan projekteissa mukana. Meni vuosi eteenpäin ja kuulin kiertotietä, että asiakkaalla oli aloitettu tietovarastoprojekti.
Yrityksessä oli osa johtoa vaihtunut ja uusi johto halusi korjata vanhan virheet. Nyt tehtäisiin sitten OIKEASTI OIKEA tietovarasto.
Konsulttiyritys oli haistanut eurojen tuoksun ja marssitti myyntimiesarmeijan paikalle. Asiakkaalle oli iskostettu ajatus, että tarvitaan ehdottomasti projektiportfolio, jota johtamaan nimitetään ylikonsultti. Erillinen arkkitehtuuriosasto on erittäin tarpeellinen ja määrittelykomissio täytyy olla ehdottomasti. Tekninen propellipääosasto ja raportoinnin expertit hankitaan myös. Kaikki eri henkilöitä joten projektiryhmästä tuli sellainen 20 hengen kokoinen (teimme ensimmäisen version tietovarastosta 2 miehen voimin).
Ja sitten aloitettiin työt. Ja niitähän tehtiin. Ja rahaa paloi.
Vuoden jälkeen kustannusarvio huhujen mukaan oli reilu miljoona.
(Tämä tulee helposti kasaan kun isketään vaikka 5 konsulttia täysipäiväiseksi asiakkaalle hommiin ja jokainen laskuttaa 1000€/päivä. Se on 100 000€/kk ja reilu miljoona vuodessa.)
Kuultuani hurjat lukemat, tiedustelin mitä rahalla on saatu aikaan?
Lopputulema: pääosin identtinen ratkaisu kuin mitä tein luottokollegani kanssa pari vuotta takaperin 60 000 eurolla.
Mitä opimme?
Sain arvokkaan oppitunnin myyntityöstä. Ja asioiden arvosta. Ei ole mitään objektiivista oikeaa hintaa. Varsinkin kun myydään palvelua tai abstraktia asiaa kuten ”raportointiympäristöä”.
Ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat kuitenkin niin moninaiset ja harvoin täysin rationaaliset. Jotkut haluavat päätöksen taustalle ison liudan business jargonia, maailmoja syleilevät prosessi- ja hallintamallit, tuhdisti konsulttikieltä ja -kalvoja sekä ”uskottavan” hinnan. Näin sitä kehtaa esittää ylöspäin. Toiset haluavat tuotteen, joka toimii.
Ehkä talouden kurimus on vähentänyt höttöisiä projekteja ja tätä nykyä tuloksilla ja investoinnin takaisinmaksuajallakin on myös jotain merkitystä.
Mutta päivän päätteeksi kun katson taaksepäin – tekisin saman uudelleen. Tarjoaisin asiakkaalle sitä 60 000€ projektia. Koska tiedän, että se on hänelle paras vaihtoehto. Silläkin uhalla, että asiakas valitsee kilpailijan miljoonahankkeen.
Meidän tehtävä on vain poistaa kaikki mystiikka ja abstraktius siitä ratkaisun ympäriltä. Konkretisoida se tuote niin, että hinnat ovat vertailukelpoiset. Näyttää hyödyt, tuotto-odotukset, investoinnin takaisinmaksuaika. Näin asiakas voi tehdä hankintapäätöksen perustuen ainakin enemmän faktoihin ja vähemmän mielikuviin tai ennakkoluuloihin.
Louhialaisten tittelit, nokkimisjärjestys ja palkkaneuvottelut käydään perinteiseen tapaan vuosittain Jyväsjärvi Triathlonin merkeissä. Ensimmäisenä maaliin saapunut saa valita parhaan kulmahuoneen toimistosta ja muhkeimman tilipussin. Viimeiseksi jääneen kanssa aloitetaan yt-”neuvottelut”. Menettely on ay-liikeen ja työsuojeluviranomaisten siunaama, tietenkin.
Tämä vuoden kovin urheilutapahtuma mitellään tulevana lauantaina 19.7 Jyväskylässä Jyväsjärven kauniissa maisemissa. Kisa on käytännössä leppoisa kesäretki, jossa pulahdetaan järvessä (n. 300 metriä), pyöräillään järven ympäri (n. 14 km) ja juostaan puolikas järveä (n. 4 km). Kisa on tarkoitettu ennen kaikkea aloittelijoille ja keltanokille. Osallistumismaksu on huimat 2 euroa.
Ville: So, let me get this straight: you want to come and work as a sales rep for Louhia, right?
T: Yes
V: Have you any experience in statistics, data mining or business intelligence?
T: No.
V: Information technology in general, or maybe mathematics?
T: Nope.
V: Ok. How about b2b sales, any experience on that?
T: None at all.
V: Hmm… ok. And just to make sure, you don’t speak Finnish?
T: Not much, no.
V: I thought so… well then… oh, one question, can you sell? Can you make us some money?
T: Indeed I can.
V: Can you take few punches, get turned down time after time, and still stand up with a big smile and go for the next round?
T: That’s what my life’s all about.
V: And you are one of the good guys?
T: You bet.
V: Well that’s what I wanted to hear. Welcome on board!
*****************
Kuusi viikkoa sitten meillä aloitti uusi myyjä. Harjoittelija mutta myyjä silti. Annoin ensimmäisenä päivänä ohjeet: tee markkinatutkimusta, kerää lista potentiaalisista asiakkaista. Soita niille. Buukkaa palaverit. Ja siinä sivussa, opettele kaikki mitä ehdit analytiikasta, business intelligencestä ja tiedolla johtamisesta. Myyntimateriaalit voisi myös kääntää suomesta englanniksi. Niin ja Eva Wahlströmin yhteystiedot pitää saada, tämä on se tärkein juttu.
Normaalisti tällä pelillä saisi vähintäänkin ammattiliittojen lakimiehet kimppuunsa työpaikkakiusaamisesta. Great place to work -titteliä olisi turha ostaa… eikun siis tavoitella.
Mutta niin vain kaveri hitto soikoon teki. Kaiken mitä pyysin. Kysymättä juuri kertaakaan neuvoja.
Potentiaalisia, oikeasti relevantteja asiakkaita, yhteystietoineen kerääntyi lähes kymmenittäin. Ja eikä mitään höttöistä liidilistaa mitä saa ostettua ties mistä kadun kulmilta. Vaan yrityksiä, joilla on oikea tarve meidän palveluille, yrityksiä jotka etsivät tai käyttävät menetelmiä tai sovelluksia, joissa me olemme suvereenejä. Se vaatii oikeasti salapoliisityötä, taitoa ja ahkeruutta.
Ja näistä suurin osa kontaktoitiin ja palavereitakin saatin buukattua ja myyntikäynnit suoritettiin. Käännöstyöt tehtiin (kiitos Google-kääntäjä). Ja kyllä: Evan yhteystiedot saatiin ja managerille soitettiin (meidän harmiksi Eva julkistaa syksyllä kirjan joka pitää kiireisenä).
Hommat vietiin maaliin kyselemättä, epäröimättä, omatoimisesti. Välillä tuli nenään asiakkailta. Osa ei ymmärtänyt englantia, osa ei halunnut ymmärtää. Ehkä menetettiin siinä jokunen liidi mutta saatiin varmasti enemmän. Ennen kaikkea saatiin huomiota ja kokemuksia.
Ja oma kokemus on: kielitaidolla on merkitystä. Sen ei tarvitse vain olla suomi vaikka Suomen markkinoilla ollaankin.
Millä on enemmän merkitystä: rohkeudella, ennakkoluulottomuudella, avoimella mielellä, oppimiskyvyllä, sosiaalisella älykkyydellä. Sillä, että vie hommat maaliin.
Pelkästään se, että kaveri on tullut toiselta puolelta maailmaa tänne kylmään härmään, kertoo jotain persoonasta. Se, että on valmis hoitamaan myyntityötä suomalaiselle asiakaskunnalle, osaamatta suomea, kertoo jotain rohkeudesta. Ja jos vielä tulokset on hyviä, ei juuri muulla ole mitään väliä.
Meidän sisäsiittoisen työmarkkinan monimuotoistaminen on uskoakseni iso rikkaus. Samalla tavoin sitä vaimoakin kannattaa lähteä etsimään naapuripitäjästä ettei haksahda vahingossa sukulaistyttöön. Monimuotoisuus vaatii taas rohkeutta. Työnantajilta.
Kun tuijotat vuosikymmenet samoja naamoja margariinitehtaallasi, alat pian luulla, että koko maailma näyttää tältä. Puhuu ja käyttäytyy näin. Sitten kun pitäisi oikeasti kohdata se maailma, tarjota sille palvelua, tuotetta, myydä sille – voi olla että sinä oletkin se ainoa kielitaidoton.
Microsoft julkaisi PowerBI:n pilveen Office 365:n rinnalle joitain kuukausia sitten, http://www.powerbi.com. Koska markkinamiehet ja monet muut blogikirjoittajat kirjoittavat suu vaahdossa vain mainosmielessä täysin kritiikittä uudesta uljaasta tuotteesta, haetaan tähän uutuuteen nyt hieman toisenlaista näkökulmaa.
Itse tuote koostuu muutamasta eri komponentista, PowerQuery, PowerPivot, PowerView sekä PowerMap. Kahdella ensimmäisellä haetaan ja tallennetaan dataa raportointia varten eri lähteistä, eli yritetään korvata tietovarasto. Onhan siellä pari komponenttia, joissa on tietovarastomaisia piirteitä, mutta tätä tuotetta vaivaavat ihan samat ongelmat kuin QlikView:tä. Kollega avasi tätä aihealuetta tovi sitten, yleensä tietovarasto tarvitaan, datan lukeminen suoraan lähdejärjestelmistä ei valitettavasti kanna kovinkaan pitkälle.
Toki PowerQuery tarjoaa muutamia mielenkiintoisia mahdollisuuksia – kuten nyt vaikka suoran odata- ja json-rajapinnat. Mutta miksi Microsoft ei tarjoa näitä samoja ominaisuuksia SQL Server Integration Service:en, sinne ne joutuu koodaamaan joko itse tai ostamaan valmiit komponentit jostain muualta?
PowerView on esityskerros – jonka väitän olevan keskeneräinen tekele. Siinä ei pääse säätämään kuin murto-osaa niistä asioista, joita oikeasti raporttia tehtäessä käytännössä tarvitaan. Jos on tarkoitus tehdä raportteja liiketoiminnasta, niin miksi säädettäviä asioita esim. graafin takana on huomattaasti vähemmän kuin esim. Excelin omissa graafeissa? Komponenttien ns. propertyt puuttuvat tuotteesta kokonaan, tämä on ymmärtääkseni periaatteellinen kysymys. Sillä että tuote on HTML5:ttä ja hiirellä graafeissa klikkailu vaikuttaa muiden ruuduilla olevien komponenttien rajauksiin, ei vielä aiheuta raporttikehittäjässä tai loppukäyttäjässä hurraahuutoja. Yrityksen ainoaksi raportointiratkaisuksi PowerView:sta ei vielä ole.
Asia selviää nopsasti vertaamalla ruutukaappausta, vrt. PowerView vs. QlikView (muuten, tuo PowerView-ruutukaappaus on Microsoftin PowerView Financials-demosta. Microsoft, missä ihmeessä on se Financials? Entä kuvatekstissä mainostettu Planning?)
Valitettavasti esityskerroksen monipuolisuudella ja käytettävyydellä kilpailijat vievät Microsoftin uutuutta 100-0. Jos asia kiinnostaa enemmän, molempien toimittajien sivuilta löytyy valmiita demoraportteja joita voi helposti keskenään vertailla.
Yksi uutuuksista on PowerMap, 3d-karttasovellus. Anteeksi skeptisyyteni – mutta miksi raportointisoftaa markkinoidaan kartoilla? Fakta on, että karttoja tarvitaan todellisuudessa todella harvassa raportointiprojektissa. Onko todellista tarvetta nähdä tehtaasi, vähittäiskauppasi, toimittajasi tai asiakkaasi kartalla? Kartta tuo harvoin mitään lisäarvoa numeroiden hahmottamisen avuksi. Autojen reitit haluat ehkä nähdä kartalla, tai asiat jotka liittyvät valtion talouteen. Mutta pk-sektorin yrityksillä, joille PowerBI on lähinnä tähdätty, karttojen todellinen tarve ja hyöty ovat hyvin harvassa. Karttademot ovat helppoja sekä hienoja demojen kannalta mutta käytännön sovellukset ovat todella harvassa. Valtiontalouden raportoinnissa kartoista voisi olla todellista hyötyä.
Sitten on vielä pilvikuvio – joka takuuvarmasti on tulevaisuutta. Eli PowerBI-sovellus toimii pilvessä – jonne raportoitava data on siirrettävä tavalla tai toisella. Entä nykyhetki? Muutama näkökulma tähän suomalaisten asiakkaiden kannalta:
Todellisuudessa julkisen datan tarve raportoinnissa on pientä. Kuluttaja-asiakkaille kauppaa tekevät kaipaavat toki esimerkiksi vertailutietoja henkilörekistereistä. Hyödyllistä julkista dataa Suomessa on tarjolla yleisesti ottaen todella vähän. Hyödyllinen tieto – kuten väestö- ja autorekisterit ovat säännöllisesti hyödynnettyinä maksullisia. Julkisen datan käyttöä Microsoft kovasti omissa demoissaan korostaa, toisaalta tällähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko BI-ratkaisusi pilvessä vai ei.
Suomessa käytettävistä PKT-sektorin pilvisovelluksista harmittavan harva tarjoaa dataa ulos muutoin kuin käyttöliittymästä. PowerBI jää ilman dataa jos käytät kotimaista pilvisovellusta hyvin todennäköisesti – eli jos ERP:isi on pilvessä, oli BI-ratkaisusi sitten joko pilvessä tai lokaali, olet raportointia kehitettäessä todennäköisesti ongelmissa.
Jotta saat dataa PowerBI-pilveen omasta tehtaan lattialla lepäävästä ERP:istäsi, täytyy asentaa Microsoftin Data Management Gateway. Eli avataan suora putki Microsoftille omasta järjestelmästäsi. Tietoturva tässä kohtaa saattaa olla huippuluokkaa – tai sitten ei.
Summa summarum. Alankohan olla jo vanha jäärä joka ei halua nähdä mitään uutta, kun kerran olen SQL:ää kerran oppinut kirjoittamaan? Ehkä en kuitenkaan – mutta PowerBI:n nykyversio ei aivan hirveästi säväytä, valitettavasti. Nimi PowerBI on itse asiassa hieman liioiteltu. Olisiko SimpleBI tällä hetkellä hieman lähempänä totuutta? Toisaalta on esimerkiksi hyvin outoa että PowerPivot:in serveriversio – eli Analysis Services Tabular Mode kuuluu vai SQL Server Enterprise-lisenssiin. Monipuolisempi ja toisaalta monimutkaisempi sekä skaalautuvampi perinteinen Analysis Services kuuluu sen sijaan Standard-lisenssiin. Miksi näin?
Riittääkö Excel käyttöliittymänä kääntämään yritysten BI-kelkkaa vielä lisää Microsoftin suuntaan? Aika näyttää. Toistaiseksi näyttää siltä että esimerkiksi kalliimpi QlikView sekä Tableau vakuuttavat päättäjiä enemmän kuin Microsoftin BI-uutuudet. Microsoftin uusista BI-tuotepaletista voisi todeta toistaiseksi vanhan viisauden ”vanhassa vara parempi”.
Osa Elisa viihteen omistajista todennäköisesti jo arvelee tietävänsä mistä tässä kirjoituksessa on kyse. Prediktiivistä analytiikkaa sekin vaikka laskinta ei tarvita. Kokonaispointtina kuitenkin on asiakasanalytiikka ja maalaisjärjen käyttö.
Mennäänpä asiaan. Olen ollut Elisan henkilöasiakas pitkään, aina Radiolinjan ajoista saakka. Kolmisen vuotta sitten muutettiin uuteen kotiin ja hankittiin Elisa viihde – paketti. Se sisältää mm. netin, digiboxin ja maksukanavia sekä elokuvia. Hintaa on 39.90 eur/kk eli ei aivan ilmainen.
Alun käyttökokemus oli pettymys. Käyttöliittymä oli kankea ja hidas. Tekstitykset katoilivat välillä ja kaukosäädin ei toiminut kovinkaan kaukaa. Ärsyttävin ominaisuus oli kuitenkin digiboxin ’jäätyminen’ – eli totaalinen jumi, josta ei toivuta ilman buuttia. Nuorimmainen lapsi oppikin sen alle kouluiässä sekä napista että virtajohdosta. Vaimokin oppi vaikkei halunnut. Sanotaanko että kesken Leijonien pelin tehtävä buutti, joka kestää 2-4 minuuttia.. aiheuttaa värikästä kommentointia.
Mutta ei ongelmista sen enempää, niille on omistettu kokonainen palsta Elisan sivuilla. Nyt on siis yli kolme vuotta kulunut ja tilanne on jotakuinkin sama kuin alussa. Ehkä jotain pientä parannusta on voinut tulla, kun digiboxia on päivitetty ziljardi kertaa, mutta peruskokemus sen toiminnasta ei ole muuttunut miksikään.
Miksi Elisa ei tee asialle mitään? Eikö asiakasanalytiikka toimi?
Olen aika varma siitä, että olen ns. hyvä asiakas. Asiakashistoria on pitkä, paljon erilaisia palveluja tilattu ja kaikki maksettu ajallaan. Olettaisin että Elisalla olisi intressi jatkaa asiakassuhdetta. Ehkä juuri tästä syystä sieltä onkin soiteltu muutaman kerran. Kysytty palautetta Elisa viihteen toimivuudesta ja tyytyväisyydestäni ko. palveluun.
Noissa puheluissa olen kertonut, että mistä kiikastaa ja mitä voi kehittää. Ilahduttavaa sinällään, mutta linjan toisessa päässä oleva soittajakin on sitä mieltä, että ’kyllä sen pitäisi toimia’. Ja sitten perinteinen ohje, että buuttaa tai vie digiboxi Elisan liikkeeseen. Jälkimmäistä ohjetta en ole noudattanut, koska tiedän digiboxin olevan ihan kunnossa. Siinä on vain semmoisia ei toivottuja ominaisuuksia.
Mielipidettä on siis kysytty, mutta mitään toimenpidettä ei niiden perusteella ole tehty. Sen sijaan tulee aina uusia soittoja, joissa yritetään myydä jotain uutta, esim. tabletteja. Tilanteessa jossa keskeisin ongelma – virtahepo olohuoneessa – on korjaamatta, en takuuvarmasti osta mitään lisää.
Asiakasanalyytiikan osaajana ymmärrän Elisan haasteen. Kaltaiseni asiakas ei satu poistumamallien kärkeen, mutta vaikuttaa soveltuvalta kohteelta myydä jotain lisää.
Tässä siis oletan, että siellä tehdään jotain noin sofistukoitunutta analyysia (asiakaspoistuma, ristiinmyynti), mutta en tiedä varmasti. Voi myös olla, että antamani palaute ei koskaan ole päätynyt paikkaan, josta voisi asiakaskohtaisesti arvioida tyytyväisyyttä. Toisaalta pelkällä maalaisjärjellä pärjäisi pitkälle. Mietitäänpä mitä tietoja asiakassuhteemme laadusta on olemassa:
Taustatiedot
Ostohistorian
Antamani palautteen
Myymänsä digiboxin vikoineen
Yli kolmen vuoden kärvistelyn digiboxin kanssa
Oletetaan että olen niin hyvä asiakas, että minut halutaan pitää jatkossakin tyytyväisenä. Silloin olisi paikallaan vaikka seuraava puhelu.
”Täällä on Mikko Elisalta hei, olette olleet erinomainen asiakkaamme jo pitkän aikaa. Tiedämme että käyttämänne digiboxin kanssa on asiakkailla ollut ongelmia. Haluaisimme vaihtaa sen maksutta uuteen ja parempaan versioon. Voitte käydä hakemassa uuden digiboxin läheisestä postista ensi maanantaina ja asentaa sen itse tai vaihtoehtoisesti asentajamme tulee tekemään sovittuna päivänä. Kumpi teille sopisi paremmin? – vastaus – ”Hieno juttu, entä onko taloudessanne tarvetta tabletille..?”
Tuolla tavalla kihlat uusittaisiin ja myytäisiin vähän päälle. Mutta oikeasti tapahtuu? Luen uutisista, että uudet ja toimivat digiboxit menevät UUSILLE asiakkaille. Ei tarvita ennustemalleja vaan hieman psykologiaa sen miettimiseen, että millaisia ajatuksia tämä herättää vanhoissa asiakkaissa.
Ilmeisesti Elisalla luotetaan siihen, että kun muuta kaapelia ei talouteen saa, niin heiltä on pakko ostaa. Tässäpä jää kuitenkin huomaamatta, että kilpailijan 4G on jo ihan nurkilla.
Ainoastaan ihmevenyminen voisi pelastaa enää tämän asiakassuhteen. Kolme vuotta on pitkä aika korjata ongelmat. Ja jos niitä ei voi korjata (liian kallista), niin jonkinlainen huomionosoitus, hyvitys tai lisäpalvelu olisi paikallaan.
Pitäkää asiakkaistanne huolta ja käyttäkää tervettä järkeä analytiikan lisäksi.
Päivitys: Elisalta oltiin yhteydessä tästä asiasta. Siis noin vuorokausi kirjoituksen jälkeen eli viidakkorummut toimivat. Yhteydenotto oli positiivinen kokemus ja nyt kokeillaan korjata tilannetta muutenkin kuin buuttailemalla. Mukavaa että tähän asiaan voi löytyä ratkaisukin.
Louhia 